Then again, the oldest feeling in the world might simply have been confusion.

Huh, tänään tulee täyteen kolme viikkoa siitä, kun vaihdoin lumisen Suomen Brysselin paljon siedettävimpiin (joskin sateisiin) sääolosuhteisiin. Joudun vieläkin välillä nipistelemään itseäni, kun en voi uskoa miten hyvin kaikki on täällä mennyt! On mukavaa miten Bryssel alkaa tuntua kotoisalta ja sen kadut tutuilta, ja miten oon alusta asti voinut tuntea olevani ihan oikea osa tätä meidän kaveriporukkaa täällä enkä vain "se uusi tyttö".

Joihinkin kaupungin tapoihin on toki vieläkin totuttelemista. Esimerkiksi poskisuudelmat! Taidan olla ainakin siinä mielessä tyypillinen suomalainen, että pidän mielelläni sen oman pienen henkilökohtaisen tilani, mutta täällä se on vieras käsite. No, pikku hiljaa siihen alkaa tottua että poskipusuja vaihdetaan kaikkien kanssa sekä tavatessa että hyvästeltäessä, ja oli sitten kyseessä paras ystävä tai aivan uusi tuttavuus. Välillä erehdyn vain vilkuttamaan hyvästiksi tai vain moikkaamaan kun tavataan niin kuin ehkä Suomessa on tapana ja saan heti kuulla kuittailuja kavereilta. Voi olla kulttuurishokki palata sitten Suomeen, kun yritän pussailla tuttuja ja tuntemattomia...

Se mikä mun mielestä Brysselin liikenteessä on kivaa, niin se että ainakin autoilijat on kohteliaita ja tietä saa aina katua ylittäessä. Sen sijaan jalankulkijoiden kanssa hajoo välillä naama! Tuntuu että kaikki ihmiset kävelee keskellä katua ja monesti vielä ystävien kanssa vierekkäin koko kadun tukkeena eikä siitä pääse mitenkään ohi. Sama juttu kun joku tulee vastaan niin musta tuntuu että se olen minä joka aina joutuu väistämään ellei halua että toinen kävelee päin. Tätä kiroan mielessäni joka aamu kun kävelen töihin ja mun matkani tukkii lapsiaan kouluun tai päiväkotiin taluttavat vanhemmat, ja sitten iltapäivällä kun pääsen viideltä töistä ja Avenue Louise on täynnä ihmisiä. Ehkäpä pitäisi vain opetella kärsivällisyyttä...

Pahoittelen mun jokseenkin vähäistä kuvamateriaalia itse Brysselistä - viime aikoina oon keskittynyt enemmän ihmisten ikuistamiseen. Näin sunnuntaina ensimmäistä kertaa lähietäisyydeltä sen kuuluisan Atomiuminkin, joka taitaa monille olla se Brysselin ja ehkä koko Belgiankin symboli. Hienoltahan se näytti iltavalaistuksessaan, valitettavasti ei käyty sisällä eikä myöskään kameraa ollut mukana, koska oltiin menossa elokuviin enkä tajunnut että se teatteri sijaitsee ton Atomiumin vieressä! Pelkäsin vähän etukäteen että täällä kaikki elokuvat olisi dubattu ranskaksi, mutta näin ei onneksi ole. Käytiin kavereiden kanssa katsomassa The Next Three Days - niminen elokuva, jota en ehkä olisi itse tullut valinneeksi mutta poikavalta vei voiton. Leffa oli kuitenkin ihan hyvä ja oli hauska päästä kokemaan paikallinen leffateatteri, joka erosi kyllä jonkin verran Suomessa totutusta.

Yksi asia miksi mun mielestä Brysselissä asuminen on myös ihan huippua, on se että täältä on niin hyvät yhteydet muualle Eurooppaan esimerkiksi junalla. Ostin juuri viime viikolla Eurostar-junaliput Lontooseen helmikuun ensimmäiselle viikonlopulle. Matka kestää pari tuntia eli ei paha! Lisäksi suunnitelmissa on käydä ainakin Pariisissa, sekä ajasta ja rahasta riippuen myös Luxemburgissa, Amsterdamissa ja Kölnissä vierailu houkuttelisi.