The world is a book and those who do not travel read only one page.

Huh mitä kummaa, lähtö häämöttää jo ihan nurkan takana! En ole vielä aloittanutkaan pakkaamista enkä juurikaan edes sen miettimistä. Jos vain voisin, niin kuvassa näkyvä valkoinen otus pääsisi kyllä mukaan matkalaukkuun lievittämään mahdollista koti-ikävää. Sen sijaan en ole ihan varma, onko karvahattu tarpeellinen Belgian ilmastossa. Olen maailman toivottomin pakkaaja eikä nyt asiaa helpota ollenkaan se että menen itselleni tuikituntemattomaan maahan ja seikkailuni aikana ehtii vuodenaikakin vaihtua talvesta kevääseen. Sain kuitenkin viime vuonna Brysselissä samassa paikassa työharjoittelussa olleelta Hannalta vinkin, että time pressureen kannattaa luottaa. Itseni tuntien uskon hyvin vahvasti tän pitävän paikkansa myös mun kohdalla, joten en aio tuhlata viikonloppuani sen asian stressaamiseen vaan kannan matkalaukun varastosta vasta sitten maanantaina (lähtöä edeltävänä päivänä) ja revin hiuksiani korkeintaan silloin.

Hannasta on ollut mulle tosi iso apu tän matkajännityksen lieventämisessä. Itse en Hannaa edes etukäteen tuntenut, mutta vanha koulukaverini vinkkasi, että voisin facebookissa kysellä Hannalta neuvoja, jos Belgiaan lähdössä ja työharjoittelussa jokin asia mietityttää. Monet jutut, jotka on omassa päässään yksin pohdiskelun ansiosta muuttuneet hirveiksi möröiksi, onkin yhtäkkiä saaneet oikeat mittasuhteet kun on päässyt kyselemään ja kuulemaan kokemuksia sellaiselta henkilöltä, joka on itse ollut joskus aivan samassa tilanteessa. Hanna on esimerkiksi heittänyt mulle vinkkejä paikallisista julkisten liikennevälineiden matkakorteista, vakuuttanut että tulevat työkaverit on oikeasti kivoja (eikä ollenkaan niin pelottavia kuin omissa kauhuajatuksissaan kuvittelee) ja osannut kertoa, että mun tuleva asuinseutu on ihan kivaa aluetta! Kaikki tää on helpottanut ihan suuresti. Eli kannattaa rohkeasti ottaa yhteyttä entisiin työssäoppijoihin, uskon että monille tää ulkomailla työharjoittelu on ollut sellainen kokemus, että siitä jaksaa kyllä puhua vielä kauan jälkeenpäin ja omia kokemuksia on aina kiva vaihtaa.

Tänään sattui yksi hauska yhteensattuma. Vuokraan tulevaa kotiani yhden sivuston kautta, jonka nettisivuilta pystyy näkemään ketä talossa tällä hetkellä asuu. Sivulta näkee asukkaiden etunimet, kansalaisuudet ja iät, sekä valokuvan jos vuokralainen itse on sen sivulle ladannut. Kävin tänään selailemassa sivua ja huomasin, että yksi tytöistä näyttää jotenkin tutulta. Tajusin, että kyseessä on sama henkilö, jonka kanssa olin aiemmin jutellut eräällä foorumilla, joka on tarkoitettu ulkomailla asuville henkilöille. Foorumilla on omat osionsa eri maille ja näissä osiossa voi esimerkiksi vaihdella kokemuksia maassa asumisesta. Tietenkään kaikkiin nettikirjoittelijoihin ei voi ihan sokeasti luottaa, joten oli aika iloinen yllätys kun paljastui että tää Lily on ihan oikeasti se parikymppinen tyttö, joka on sanonutkin olevansa. Ja muutto pelottaa taas vähän vähemmän, kun "tuntee" kaupungista edes jonkun - vieläpä tulevan kämppiksensä! Lily oli myös aika innoissaan kun kerroin että meistä tulee kämppiksiä ja lupasi tutustuttaa mut kaupunkiin.

Kannattaa siis yrittää verkostoitua ja tutustua ihmisiin heti alusta alkaen. Mun pahin pelko koko tässä jutussa ainakin on se, että jäisin ihan yksin vieraassa kaupungissa. Mä uskon myös siihen, että itse pitää olla aktiivinen - ei kukaan mua tule kotoa hakemaan.

Seuraavan kerran kun palaan tänne niin eletäänkin jo vuotta 2011 ja toivon mukaan kirjoittelen silloin uudesta kodistani. Ai niin, mun uudenvuoden lupaus on olla rohkea ja avoin kaikelle uudelle ja ottaa kaikki irti mun seikkailustani Belgiassa!

Hyvää uutta vuotta kaikille!

Where is the good in goodbye?

Jollain ihmeen kaupalla onnistuin selviämään opiskeluhistoriani stressaavimmasta syksystä ja pääsin viettämään ansaittua joululomaa vanhempieni luokse Tampereelle. On ihan järisyttävän hullu ajatus, että lähtöön on tosiaan enää alle kaksi viikkoa. Toisaalta tuntuu, että haluais vaan olla jo Belgiassa, toisaalta taas siltä että aika on mennyt hirvittävää vauhtia ja vielä pitäis ehtiä hoitaa noin miljoona asiaa ennen lähtöä.

En kuitenkaan osaa stressata muuttoon liittyvistä asioista (ainakaan vielä!), paremminkin oon vain kamalan malttamaton ja innoissani. Yhdestä joulupaketistani kuoriutui pikkuinen Bryssel-kirja, jota oon selaillut innokkaasti ja paikantanut kirkkaankeltaisen yliviivaustussin kanssa kartasta oman tulevan kotiosoitteeni. Oon myös viettänyt määrittelemättömiä aikoja tutkiskellen Belgia-aiheisia sivuja internetin ihmemaassa ja jokaisen uuden löydön jälkeen vain vahvistuu se tunne, etten mitenkään jaksais odottaa enää lähtöä! Musta on ollut hauska huomata, että vaikka Brysselillä on ehkä monien mielestä vähän tylsä maine pelkkänä EU-kaupunkina, niin ainakin mä olen löytänyt sieltä paljon kaikkia kiinnostavalta kuulostavia asioita, enkä malta odottaa että pääsen ottamaan niistä omin silmin selvää.


Jos lähdössä jokin asia on tyhmää, niin hyvästit! Ymmärrän kyllä, ettei viisi kuukautta ole mikään ikuisuus tai muutenkaan ihan mahdottoman pitkä aika, mutta kuitenkin: mulle se on pisin aika mitä oon ollut ulkomailla, kaukana kaikista tärkeistä ihmisistä. Oon itkenyt viime aikoina monen ystävän kanssa niin paljon, etten ikinä ois uskonut sen olevan mahdollistakaan. Viime lauantaina me vietettiin viiden parhaustyttösen kanssa meidän yhteisiä läksiäisiä, sillä ollaan kaikki lähdössä jonnekin Helsinkiä kauemmas työharjoitteluun: Laura Lontooseen, Aida Pariisiin, Aino Australiaan, Mia Thaimaaseen ja Jenni Leville. Läksiäiset pidettiin Pacificossa ja paikalle oli kutsuttu meidän kaikkien kavereita. Tunnelma oli ihan huippu ja silloin ei surtu! Toista oli sitten seuraavana päivänä, kun tytöt tuli mun luokse ja tajuttiin, että se oli viimeinen päivä pitkään aikaan, kun oltiin kaikki kuusi yhtä aikaa koolla. Naurettiin kaikille hauskoille muistoille, joita meille on tässä vajaan kahden vuoden aikana ehtinyt jo kertyä, mutta loppujen lopuksi myös itkettiin ja vannottiin että no matter how far we traveled in our own separate paths, somehow we would always find our way back to each other.

Minne katosi päivät

Ainahan sitä kaipaisi vuorokauteen muutaman lisätunnin, mutta ette arvaakaan kuinka kipeästi tarvisin niitä nyt! Marras-joulukuu tuntuu muutenkin aina olevan vuoden kiireisintä aikaa, ja sitten kun hillittömän kouluahdistuksen päälle lisätään vielä pieni stressi ja paniikki (apua-aika-loppuu-kesken!) Brysseliin muuttoon liittyvistä asioista, niin voitte uskoa että pikkuinen matkailuopiskelija on päästään pyörällä. Mulla on ollut vapaapäivinäkin monta kertaa kello herättämässä ihan epäinhimmillisiin aikoihin jotta en nukkuisi puolia siitä ajasta, minkä voisin käyttää tärkeiden asioiden hoitamiseen, ja kalenteri täyttyy merkinnöistä "muista tehdä se-ja-se koulujuttu". Samalla revin hiuksia miettiessäni, missä välissä ehtisi nähdä ystäviäkin (jep, juuri niitä joista joutuu kohta eroon moneksi kuukaudeksi!) ja ja ja... No, yritän lohduttautua ajattelemalla, ettei tätä kestä enää kovin kauaa; kohta saan lomailla muutaman viikon ja sitten pääsenkin elämään unelmaani eli kokeilemaan asumista ihan vieraassa ympäristössä. Tuleville ulkomaille harjoitteluun lähtijöille voisin kuitenkin kertoa ihan vilpittömät terveiset, että hoitakaa oikeasti esim. ne koulujutut ajoissa alta pois! Muistan itsekin pyöritelleeni silmiä ja ajatelleeni että joo joo, mutta taidan kuitenkin kuulua niihin ihmisiin, joiden täytyy vain oppia kaikki kantapään kautta...

Tänään ostin lennot Brysseliin, eli lähtö on nyt sitten ihan konkreettisesti nurkan takana! Mun työharjoittelu alkaa siis virallisesti 10. tammikuuta, joten lennän Brysseliin jo tiistaina 4.1., jotta ehdin vähän hoitamaan asioita ja totuttelemaan uudessa paikassa asumiseen, ennen kuin työt alkavat. Paluulento on sitten perjantaina 27. toukokuuta ja seuraavana aamuna onkin sitten valmistujaiset koululla. Mun lentoni on sopivasti Suomessa noin kello 23.30 ja koska irtisanoin tällä viikolla tän Helsingin kämppäni, niin mulla ei ole tällä hetkellä mitään käsitystä mitä sitten oikein teen kun seison matkalaukkuineni puoliltaöin yksin Helsinki-Vantaan lentokentällä. Noh, ehkä joku kiva kaveri huolii mut nurkkiinsa. Päätin kuitenkin ettei vielä ole aika stressata niitä asioita, mitä tapahtuu sitten työharjoittelun jälkeen, kun näissä sitä ennen tapahtuvissakin jutuissa on vielä niin paljon mietittävää!

Yksi juttu, minkä ajattelin aiheuttavan vielä enemmän päänvaivaa, oli asunnon hankkiminen. Kuvittelin jo etukäteen niitä unettomia öitä, viikkokausia kestävää epätoivoa, ja lopulta parin viikon hostelliasumista Brysselissä ja asuntonäytöissä kiertämistä sitten paikan päällä, ennen kuin löytäisin sieltä oman kodin. Olin nimittäin kuullut etukäteen vähän kauhuskenaarioita ja pelotteluja, että asunnon saaminen tulee olemaan vaikeaa etenkin, kun täältä Suomesta käsin on vähän hankala käydä katsomaan niitä kämppiä etukäteen. Se mulle oli kuitenkin selvää, että koska muutan ihan tuntemattomaan kaupunkiin josta en tunne ketään, niin en halua muuttaa yksiöön, vaan mieluummin kimppakämppään. Oon muutenkin tottunut soluasumiseen ja havainnut sen aika hyväksi tavaksi tutustua ihmisiin uudessa kaupungissa.

Törmäsin sitten appartager.be - sivustoon, jonne pystyy tekemään oman profiilin, etsimään kämppäkavereita ja selaamaan muiden ilmoituksia vapaista asunnoista ja huoneista. Tää osoittautui aika hyödylliseksi saitiksi, vaikka osa ilmoituksista onkin aika epäilyttäviä ja pitää olla tarkkana mihin uskoo ja mihin ei. Löysin sitten sellaisen henkilön, jolla on muutamia taloja Brysselin keskustassa, ja se vuokraa niistä huoneita opiskelijoille ym. nuorille. Yhdessä talossa sattui sopivasti vapautumaan huone juuri tammikuun eka päivä, joten otin sen. Tässä oli se hyvä puoli, että näyttöön tulemista ei erikseen vaadittu niin kuin monissa muissa asunnoissa ja meiliin saamieni kuvien perusteella uskalsin ottaa huoneen ilmankin. Tää asunto, johon muutan, on sellainen muistaakseni 3-kerroksinen talo, ja yhteensä meitä asuu siellä sitten yhdeksän parikymppistä tyttöä ja poikaa eri puolilta maailmaa. Keittiö ja oleskeluhuoneet jaetaan, osassa huoneita on tietääkseni kylppärikin mutta omastani en vielä ole varma. Kuulostaa mun mielestä ihan hyvältä, toivottavasti kämppiksetkin ois vielä kivoja! Googlemapsin mukaan tää asunto sijaitsis noin kolmen kilometrin päässä mun työharjoittelupaikasta eli siinäkin mielessä aika hyvä juttu.

Nyt kun on lennot ja asuntoasian pois päiväjärjestyksestä, niin voinkin sitten pikkuhiljaa alkaa enemmän jännittämään sitä varsinaista työharjoittelussa olemista ja miten tulen uudessa paikassa pärjäämään. Noh, onneksi päänvaivaa tuottaa vielä muutamat Kelan lappuset ja ne satamiljoonaa koulutehtävää, eli sitä Brysseliin muuttoa ehdin jännittää ehkä sitten lentokoneessa!

Brussels calling 2011

Salut!

Mun nimeni on Nelli ja olen 21-vuotias matkailuopiskelija Helmi Liiketalousopistosta. Tällä hetkellä varsinaisia opiskeluja on jäljellä enää vain pari hassua kuukautta, jonka jälkeen tammikuussa alkaa viiden kuukauden mittainen työssäoppiminen. Tämä blogi kertoo mun valmistautumisesta tähän tulevaan työharjoittelujaksoon ja mikä tärkeintä: seikkailuistani sitten siellä paikan päällä, Belgiassa.

Ennen kuin hämäännytte blogin otsikosta ja tämän tekstin aloituksesta niin huomautan; ei, en osaa oikeasti sanaakaan ranskaa ja vielä huonommin puhun hollantia. Miksi ihmeessä sitten lähden suorittamaan työharjoitteluni juuri Brysselissä?

Tähän kysymykseen en osaa itsekään oikein vastata ja muutenkin päätös sinne lähdöstä tuli aika yllättäen. Vielä kesällä luulin jääväni Suomeen, mutta syyskuinen Kyproksen matka omalla tavallaan avasi silmät, ja sieltä kotiin palattua päätin, että haluan suorittaa työharjoitteluni ulkomailla. Mun haaveena on kuitenkin jo pitkään ollut päästä asumaan ulkomaille, ja tässähän nyt tarjoutuu siihen mahtava tilaisuus, joten miksi jättää sellainen käyttämättä?

Alunperin tavoitteenani oli päästä Lontooseen, ja olinpa yhdessä vaiheessa lähdössä Teneriffallekin, mutta molemmat paikat sitten kariutui jonnekin, ja piti alkaa miettimään muita vaihtoehtoja. Työharjoittelupaikan löytäminen itsenäisesti on aika vaikeaa ja turhauttavaa puuhaa, huomasin sen itsekin lähettäessäni kymmeniä ja taas kymmeniä uusia hakemuksia eri puolille Eurooppaa. Lopulta muistin, että koulumme tekee yhteistyötä Scancoming-nimisen incoming-toimiston kanssa ja vaikka tiesin, että osaan Scancomingin eri maiden toimistoja on jo valittu harjoittelijat, päätin kuitenkin koittaa onneani ja lähettää vielä hakemuksen Brysselin toimistoon. Mulla tosiaankin oli tuuria: viime viikon maanantaina sain viestin jossa kiitettiin hakemuksestani ja jo seuraavana päivänä työharjoittelupaikka olikin mun!

Lähtöön on tosiaan enää muutama kuukausi, ja välillä tuntuu etten tule mitenkään selviämään kaikista hoidettavista jutuista ennen tammikuuta. Onneksi asioilla on kuitenkin tapana järjestyä! Seuraavassa postauksessa tulen sitten kertomaan vähän enemmän tähän työharjoittelujaksoon liittyvistä valmisteluista. Kommentteja ja kysymyksiä saa laittaa tulemaan!