Then again, the oldest feeling in the world might simply have been confusion.

Huh, tänään tulee täyteen kolme viikkoa siitä, kun vaihdoin lumisen Suomen Brysselin paljon siedettävimpiin (joskin sateisiin) sääolosuhteisiin. Joudun vieläkin välillä nipistelemään itseäni, kun en voi uskoa miten hyvin kaikki on täällä mennyt! On mukavaa miten Bryssel alkaa tuntua kotoisalta ja sen kadut tutuilta, ja miten oon alusta asti voinut tuntea olevani ihan oikea osa tätä meidän kaveriporukkaa täällä enkä vain "se uusi tyttö".

Joihinkin kaupungin tapoihin on toki vieläkin totuttelemista. Esimerkiksi poskisuudelmat! Taidan olla ainakin siinä mielessä tyypillinen suomalainen, että pidän mielelläni sen oman pienen henkilökohtaisen tilani, mutta täällä se on vieras käsite. No, pikku hiljaa siihen alkaa tottua että poskipusuja vaihdetaan kaikkien kanssa sekä tavatessa että hyvästeltäessä, ja oli sitten kyseessä paras ystävä tai aivan uusi tuttavuus. Välillä erehdyn vain vilkuttamaan hyvästiksi tai vain moikkaamaan kun tavataan niin kuin ehkä Suomessa on tapana ja saan heti kuulla kuittailuja kavereilta. Voi olla kulttuurishokki palata sitten Suomeen, kun yritän pussailla tuttuja ja tuntemattomia...

Se mikä mun mielestä Brysselin liikenteessä on kivaa, niin se että ainakin autoilijat on kohteliaita ja tietä saa aina katua ylittäessä. Sen sijaan jalankulkijoiden kanssa hajoo välillä naama! Tuntuu että kaikki ihmiset kävelee keskellä katua ja monesti vielä ystävien kanssa vierekkäin koko kadun tukkeena eikä siitä pääse mitenkään ohi. Sama juttu kun joku tulee vastaan niin musta tuntuu että se olen minä joka aina joutuu väistämään ellei halua että toinen kävelee päin. Tätä kiroan mielessäni joka aamu kun kävelen töihin ja mun matkani tukkii lapsiaan kouluun tai päiväkotiin taluttavat vanhemmat, ja sitten iltapäivällä kun pääsen viideltä töistä ja Avenue Louise on täynnä ihmisiä. Ehkäpä pitäisi vain opetella kärsivällisyyttä...

Pahoittelen mun jokseenkin vähäistä kuvamateriaalia itse Brysselistä - viime aikoina oon keskittynyt enemmän ihmisten ikuistamiseen. Näin sunnuntaina ensimmäistä kertaa lähietäisyydeltä sen kuuluisan Atomiuminkin, joka taitaa monille olla se Brysselin ja ehkä koko Belgiankin symboli. Hienoltahan se näytti iltavalaistuksessaan, valitettavasti ei käyty sisällä eikä myöskään kameraa ollut mukana, koska oltiin menossa elokuviin enkä tajunnut että se teatteri sijaitsee ton Atomiumin vieressä! Pelkäsin vähän etukäteen että täällä kaikki elokuvat olisi dubattu ranskaksi, mutta näin ei onneksi ole. Käytiin kavereiden kanssa katsomassa The Next Three Days - niminen elokuva, jota en ehkä olisi itse tullut valinneeksi mutta poikavalta vei voiton. Leffa oli kuitenkin ihan hyvä ja oli hauska päästä kokemaan paikallinen leffateatteri, joka erosi kyllä jonkin verran Suomessa totutusta.

Yksi asia miksi mun mielestä Brysselissä asuminen on myös ihan huippua, on se että täältä on niin hyvät yhteydet muualle Eurooppaan esimerkiksi junalla. Ostin juuri viime viikolla Eurostar-junaliput Lontooseen helmikuun ensimmäiselle viikonlopulle. Matka kestää pari tuntia eli ei paha! Lisäksi suunnitelmissa on käydä ainakin Pariisissa, sekä ajasta ja rahasta riippuen myös Luxemburgissa, Amsterdamissa ja Kölnissä vierailu houkuttelisi.

Top of the world, bottom of the ocean.

Tämä viikko on ollut vuoristorata, hyvässä ja pahassa. Enemmän kuitenkin hyvässä. Alan kotiutua Brysseliin ja vaikka välillä iskee hirveä ikävä eikä osaa tehdä muuta kuin valua selkä seinää vasten istumaan lattialle ja hengittämään hitaasti, niin silti. Elämä tuntuu ihan hyvältä, jännittävältä, joka aamu on sellainen ettei tiedä mitä päivä tuo tullessaan. Ja mulle on muodostunut mahtava kaveripiiri täälläkin. On esimerkiksi Lily, ranskalainen tyttö joka on niin kultainen ja meistä tulee pian kämppiksiä. Guillaume ja Samy, ranskalaiset hassut pojat. Jane Irlannista, rakastan sen naurua. Toinen irlantilianen Donagh, joka yrittää opettaa mulle iiriä. Kanadalaisen Daven kanssa vaihdellaan kokemuksia sellaisista työharjoittelupäivistä, joina ei tehdä mitään muuta kuin tylsistytään kuoliaiksi. Amerikkalainen Caitlin on juuri niin äänekäs kuin amerikkalaiset tytöt yleensäkin. Ja muut. Välillä aina mietin miten onnekas oon tavattuani kaikki nää ihmiset.

Toinen viikkoni Belgiassa alkaa siis olla aika onnellisesti takana päin. Väsyttää, mutta oon kai kuitenkin aika happy. Päivät on olleet sellaisia, että herään aamuisin itkettävän väsyneenä (koska täällä ei osaa mennä aikaisin nukkumaan), mutta päivä paranee kun kävelen musiikkia kuunnellen töihin ja sen parinkymmenen minuutin matkan aikana ehtii piristyäkin. Töiden jälkeen tapaan yleensä iltaisin ystäviä jossain Brysselin monista kivoista istuskelubaareista. Tykkään tällaisesta, on niin huoletonta.

Ensimmäinen viikko töissäkin on tuntunut ihan hyvältä. Toimistolla on leppoisa ilmapiiri, vaikka loppuviikko olikin hyvin kiireistä kun toinen työntekijöistä, Tania, lähti matkamessuille Norjaan ja olin töissä kahdestaan suomalaisen Tiinan kanssa. Toisaalta Tiinalla ei kuitenkaan ollut hirveästi aikaa keskittyä pelkästään mun opettamiseen koska omiakin töitä oli niin paljon, mutta toisaalta luulen oppineeni tänä aikana tosi paljon siitäkin syystä, että on ollut pakko tehdä ja yrittää selvitä yksikseenkin, vaikka totta kai olen aina saanut apua kun oon sitä tarvinnut. Puhelinkammoisena oon joutunut kohtaamaan tätä pelkoanikin, kun jo kolmantena päivänä mut laitettiin soittamaan hotelleihin. Jännittävää! Onneksi siihenkin alkaa nyt pikkuhiljaa tottua, vaikka ei siitä koskaan varmaan mitään lempipuuhaani tule.

Nyt pikkuhiljaa nukkumaan ja uuteen viikkoon valmistautumaan! :)

When it's red you stop.

Tänään oli ensimmäinen työharjoittelupäiväni. Laitoin illalla (ihan vain varmuuden vuoksi) kolme herätyskelloa soimaan, koska mulla on traumat että nukkuisin pommiin tärkeinä aamuina. Lopulta heräsin kuitenkin aamulla itsekseni ennen yhdenkään kellon soimista ja olin aika tyyni. Jotenkin tuntuu että kun olen selvinnyt vieraaseen maahan muuttamisesta, niin ei enää osaa jännittää sellaisista "pikkuasioista" kuin ensimmäinen työpäivä!

Onnekseni asun Brysselin keskustassa ja matkaa työpaikalle on muutama kilometri, se taittuu siis mukavasti kävellen ja tuon parinkymmenen minuutin matkan aikana aamu-unisuuskin ehtii aika hyvin karista silmistä. Olin lähtenyt nyt ensimmäisenä päivänä hieman aikaisin liikkeelle, koska en oikein osannut arvioida kauanko matkaan kestää, joten perillä olin vähän turhankin hyvissä ajoin. Kävin ostamassa smoothien ja kuljeskelin katselemassa näyteikkunoita. Työpaikkani sijaitsee Avenue Louisella ja ihan siinä vieressä on Bouleward de Waterloo, yksi Brysselin ostoskaduista jolta löytyy vieri vierestä mm. Guccin, Chanelin ja Versacen liikkeet, sekä Tiffany! Lopulta kymmentä vaille yhdeksän uskalsin mennä soittamaan toimiston ovisummeria ja ehkä siinä vaiheessa sitten tuntui ensimmäistä kertaa aamun aikana pieni jännityksen tunne mahassa.

Ihan turhaa oli kuitenkin sekin pikkuinen jännitys! Suoritan siis työharjoitteluni Scancoming - nimisessä "incoming-matkatoimistossa" ja tämä Brysselin toimisto on hyvin pieni: yksi suomalainen ja kaksi paikallista työntekijää, joista toinenkin ilmeisesti lähtee pois eli kohta meitä sitten siellä on vain kolme! Kaikki olivat onneksi tosi mukavia ja rentoja, joten uskon että tulen kyllä viihtymään.

Ensimmäinen päivä oli todellakin vain tutustumista ja totuttelua. Mulle näytettiin toimiston tilat ja ainoa tehtäväni tänään olikin vain papereiden skannaaminen. Loppuajan istuin suomalaisen työntekijän, Tiinan, vieressä seuraamassa hänen työskentelyään. Tämä joulunjälkeinen aika on kuulemma hieman hiljaista, joten mulle ei ollut vielä mitään erityisempää tehtävää. Ryhmävarauksia kyllä olisi, mutta niistä mua ei onneksi laiteta aloittamaan. Täytyy odottaa että tulee vähän yksinkertaisempia juttuja eteen :) En kuitenkaan ehtinyt kyllästyä, oli ihan mielenkiintoista katsella vierestäkin ja miettiä miten itse tulen sitten pärjäämään ja millaisia työtehtäviä tulen saamaan. Lisäksi kiinnitin huomiota siihen, että toimistossa kuunnellaan hyvää radiokanavaa - päivän aikana soi mm. Tori Amos, Arcade Fire ja MGMT, joten ei lainkaan hullummat työolosuhteet mun mielestä!

Kulutin koko ensimmäisen viikkoni täällä Brysselissä etsien pankkiautomaattia, jotta voisin nostaa käteistä. Niitä vain ei ole tullut missään vastaan vaikka kuinka olen koittanut pitää silmäni auki! Kunnes sitten tänään matkalla töihin tajusin, että oon koko ajan etsinyt ihan väärännäköisiä asioita. Täällä pankkiautomaatit eivät ole samanlaisia kuin Suomessa, joita löytyy seinään upotettuina joka kadun kulmasta. Täällä pitää mennä sisälle eräänlaiseen "toimistoon" jossa automaatit sijaitsevat. Hassua!

Niin, ja tänään myös kaksi poliisia pysäytti mut! Kävelin näköjään epähuomiossa päin punaisia, myönnän kyllä että teen sitä toisinaan täällä muutenkin kun välillä liikenevaloja on ihan kummallisissa paikoissa ja toisinaan taas ei lainkaan sellaisissa risteyksissä missä niitä juurikin kaipaisi! Tällä kertaa olin kuitenkin oikeasti ihan omissa ajatuksissani ja sain pienet nuhtelut poliiseilta. Pyysin anteeksi ja niitä nauratti, joten veikkaan että mitään ihan hirveän vakavaa rikosta en tehnyt, ehkä poliiseilla ennemminkin oli vaan vähän tylsä päivä.

Grand-Place

Viime päivät täällä Brysselissä on ollut harmillisen sateisia. En ole kuitenkaan halunnut jumittaa vain kotona sisällä istuessa, joten olen sitten uhmannut sadetta ja tehnyt tutkimusmatkojani jalat litimärkinä - en ilmeisesti osannut pakata kovinkaan säänkestäviä kenkiä tänne mukaan. Hassua, miten täällä ollessa tuntuu että jokainen omassa huoneessa vietetty hetki on hukattua aikaa, niin kuin koko ajan pitäisi olla menossa ja tekemässä jotain. Vaikka tulen olemaan täällä 5 kuukautta eli enköhän ehdi tallustella näitä katuja vielä monet kerrat! Onneksi oon tutustunut jo jonkin verran uusiin ihmisiin täällä, ja se onkin asia mitä ootan eniten tältä seikkailulta - uudet tuttavuudet ja mielenkiintoiset ihmiset! En tiedä johtuuko siitä, että osa on vielä joululomilla, mutta täällä talossa on välillä oudon hiljaista - vaikka meitä pitäisi olla täällä yhdeksän! Odotan sitäkin, että arki tästä vähän tasoittuu ja pääsen tutustumaan paremmin kämppiksiinikin.

Aamupäivällä päätin napata sateenvarjon mukaan ja lähteä hieman kiertelemään kaupunkia. Asun kymmenen minuutin kävelymatkan päässä Brysselin keskusaukiosta, Grand-Placesta ja olin lukenut että siellä on Musée de la Ville, kaupunginmuseo, ja se vaikutti mielenkiintoiselta paikalta mennä sadetta piiloon. Rakennus, joka on nimeltään Kuninkaan talo, on jo itsessään hyvin vaikuttava ja sisäänpääsy sinne aikuiselta on 4 euroa. Museossa esitellään Brysselin historiaa ja näyttelytilaa on kolmessa kerroksessa, eli ihan hyvin siellä sai ajan kulumaan. Hauskin osio mun mielestä oli kuitenkin Manneken Pis - asukokoelma, jossa tämä pikkupatsas poseerasi lukemattomissa erilaisissa asuissaan. Valitettavasti museossa ei saanut valokuvata, sillä patsaalla oli välillä aika hauskojakin pukuja, mm. Elviksen asu ja Suomen kansallispuku!

Kun tulin ulos museosta oli sadekin onneksi lakannut! Valitettavasti nää mun muutamat kuvat ei tee oikeutta tälle aukiolle, pitää mennä kuvaamaan sitä joskus sen iltavalaistuksessa! Grand-Placea pidetään yhtenä maailman kauneimmista aukioista ja se on päässyt myös Unescon maailmanperintölistalle. Turistejakin täältä löytyy koko ajan ihan kiitettävästi. Aikani pyörittyäni päätin lähteä tallustelemaan Rue Neuvelle, joka on Brysselin pääostoskatu ja vain noin viiden minuutin kävelymatkan päässä Grand-Placelta. Täällä on nyt alennusmyynnit parhaassa vauhdissaan, joten ihmisiäkin oli sen mukaisesti liikkeellä. Pyörin siellä aikani kunnes kello oli jo melkein viisi ja litimärät kengät alkoi tuntua sen verran ikäviltä että kotiinpaluu kuulosti hyvältä ajatukselta.

Seuraavan tutkimusmatkani missio onkin sitten pankkiautomaatin löytäminen - en ole nähnyt täällä vielä yhtäkään sellaista! Alan kohta tarvita kipeästi käteistä, sillä esimerkiksi lähikauppani ei hyväksynyt mun visa electronia.

Mutta tällaista tällä kertaa, nyt voisin suunnata kurkkimaan josko ketään kämppiksistä ois puuhaamassa mitään tuolla yhteisissä tiloissa. :)

I'm half-Irish, half-Dutch, and I was born in Belgium. If I was a dog, I'd be in a hell of a mess!

Vihdoin perillä!

Saavuin tänne siis tiistai-iltana, lento oli hieman myöhässä niin kuin mun kaikki lennot yleensä on, mutta olin vihdoin perillä noin 19.30. Lentokentällä oli ihan epätodellinen fiilis, musta tuntui että olisin voinut olla missä päin maailmaa tahansa, eikä sitä oikein sisäistänyt että oon laskeutunut maahan jossa tuun asumaan seuraavat 5 kuukautta. Brysselin lentokenttä oli aika sekava ja matkalaukut löytääkseen sai kulkea pitkän matkan, portaita ylös ja välillä taas alas ja usko ois varmasti loppunut hyvin pian ellen ois etukäteen kuullut että tällainen tää lentokenttä on. Sain kerrankin mun laukun hyvin nopeesti ja sitten lähdin junalla Brysselin keskustaan ja siitä taksilla hotelliin, jossa yövyin ekan yön. Vein tavarat sinne ja sitten lähdin etsimään Comocomo - nimistä ravintolaa, josta saisin avaimet mun tulevaan kotiin. Olin siitä onnekas, että tää mun hotelli sijaitsi sattumalta aika lähellä tota ravintolaa samoin kuin mun asuntoa, eli pääsin kävellen harhailemaan ja etsimään niitä. Kartasta oli kyllä hyötyä, sillä täällä on paljon pikkukatuja ja risteyksiä jotka haarautuu moneen suuntaan ja kuljinkin ympyrää muutaman tovin ennen kuin se ravintola sitten löytyi, lopulta kylläkin aika helposta paikasta. Sain sieltä avaimet ja lähdin sitten etsimään tätä mun asuntoa, joka löytyikin onneksi aika pian lähistöltä. Tapasin yhden kämppiksistäni Kasperin ja se näytti mulle huoneeni ja esitteli taloa. En kuitenkaan viipynyt siellä kovin kauaa, koska mun piti vielä kiiruhtaa takaisin Comocomoon palauttamaan yleisavain sinne ennen sen sulkemisaikaa. Kävelin sitten Mäkkärin kautta hotellille ja oli aika ihanaa päästä vihdoin nukkumaan pitkän päivän jälkeen!

Hotelliaamiaisen jälkeen lähdin sitten taas asunnolleni laukkujen kanssa, tällä kertaa jäädäkseni sinne. Meidän ovi on toi minkä vieressä on kasa roskapusseja, ja se onkin yksi kummallinen asia täällä: roskapussit viedään kadunvarteen ja siitä joku ne sitten käy joskus keräämässä, mulle ei vielä ole selvinnyt että milloin. Joka tapauksessa, talossa on kerroksia neljä, sekä kellari josta löytyy suihku, pesukone ja tällä hetkellä vielä tyhjä huone, johon kuulemma jossain vaiheessa muuttaa joku. Ensimmäisessä kerroksessa on keittiö ja pääsy pienelle terassille joka ei kuitenkaan mitenkään ihan erityisen viihtyisältä. Toisesta ja kolmannesta kerroksesta löytyy makuuhuoneita ja neljännessä kerroksessa on yksi makuuhuone, pieni olohuone, kylppäri ja sieltä menee vielä kierreportaat yhden asukkaan ullakkohuoneeseen. Ihan viihtyisä tää on, kuvia sisätiloista laitan joskus kun jaksan niitä ottaa!

Tän talon julkisivu on muuten aika kaunis. Belgia on todellinen sarjakuvamaa, täältähän on kotoisin mm. Tintti, Lucky Luke ja Smurffit, ja tollasia sarjakuvaseiniä löytyy ympäri kaupunkia.



Heitettyäni laukut huoneeseeni lähdin tutkailemaan kaupunkia, koska en jaksanut jäädä yksin kämpälle hengailemaan kun ketään kämppiksiäkään ei ollut paikalla. Mulla alkaa maanantaina työharjoittelu, joten päätin lähteä etsimään sitä mun tulevaa työpaikkaani, jonne googlemapsin mukaan mulla olisi muutaman kilometrin kävelymatka asunnoltani. Lähdin siis taas kartan kanssa matkaan ja löysin Avenue Louiselle aika helposti, tosin muutaman kerran ystävälliset ohikulkijat tulivat kysymään tarvinko apua. Näytinkin varmaan aika turistilta kartta kädessä ja kamera kaulassa :D Avenue Louise on iso katu Brysselin keskustassa ja tulevan työpaikankin ovi löytyi sitten pienen etsinnän jälkeen sieltä. Aika hyvin oli piilotettu kuitenkin! Suuntasin sitten samaa reittiä takaisin kotiin päin ja yritin painaa maamerkkejä mieleeni, että muistaisin ton reitin seuraavankin kerran. Oon onnekas, että mun asunto sijaitsee keskustassa, koska siinäkin säästää jo paljon kun on kävelymatka lähes kaikkialle!



Kävin moikkaamassa Manneken Pis - patsasta, joka sijaitsee ihan Brysselin keskusaukion Grand-Placen tuntumassa vilkkaalla turistikadulla. Pikkuinen patsas on vain 55 metriä korkea, mutta aika suosittu kaveri kumminkin ja ympärillä parveilikin kovasti ihmisiä. Tällä kertaa pikkumies oli ihan naturellina, mutta kuulemma siltä löytyy 654 erilaista asua, johon se välillä puetaan.





Belgia on tunnettu myös vohveleistaan ja esimerkiksi tältä turistikadulta noita vohvelikojuja löytyi vieri vierestä. Pakkohan sellaistakin sitten oli maistaa! Pelkän vohvelin saisi eurolla, mutta hintaa tuli vähän lisää kun valitsin päälle banaania ja suklaata. Ehkä ens kerralla uskaltais kokeilla myös jätskillä, vaikkakaan en ymmärrä miten sellaisen syöminen onnistuisi kun tääkin oli jo vaikeaa. Mutta noin hyvää vohvelia en oo kyllä ennen maistanut, eli ei niitä turhaan kehuta!



Sitten lähdinkin ruokakaupan kautta kotiin, koska kello oli jo sen verran paljon, että olin luvannut tavata seitsemältä eli tunnin päästä tulevan kämppikseni Lilyn (josta kirjoitin viime merkinnässä) ja hänen kavereitaan. Mentiin viiden minuutin kävelmatkan päässä olevaan istuskelubaariin ja siellä vierähtikin monta tuntia jutellessa ja nauraessa. Oon hirveän iloinen, että oon jo tutustunut ihmisiin täällä koska yksin jääminen uudessa ja vieraassa paikassa ois ehkä pahinta mitä voisin kuvitella.

Belgian seikkailu on siis lähtenyt hyvin käyntiin ja nyt toi sadekin näyttää loppuneen, eli taidan vihdoin uskaltautua ulos ja tutkimaan vähän kaupunkia. Ens kertaan!

Ps. Otsikko lainaus Audrey Hepburnilta :)